Ajankohtaista

Tenniskeskuksen aukiolo 28.12.2021-7.2.2022

Tuusulan Tenniskeskus on toistaiseksi 28.12.2021-7.2.2022 mailapelien osalta avoinna perhe- ja yksityiselämään kuuluvalle toiminnalle, lasten ja nuorten ohjatulle harrastustoiminnalle sekä ammattiurheilulle. Salibandy vain ohjattuun nuorten harrastustoimintaan.

AVI:n määräyksen mukaisesti suljettavaksi määrättyjä tiloja voi käyttää vuonna 2003 ja sen jälkeen syntyneiden lasten ja nuorten ohjattuun harrastustoimintaan. Päätös tilojen sulkemisesta ei koske ammattiurheilemista, eikä yksityis- tai perhe-elämän piiriin kuuluvaa toimintaa.

Tennis-, sulkapallo-, squash- ja pingisvuorolla voi pelata oman perhe- ja yksityiselämän piiriin kuuluvien henkilöiden kanssa. Tiloihimme voi kuitenkin tulla vain kentällä pelaavat henkilöt, kentän ulkopuolella odottavia pelaajia ei sallita.

Ulkopuolisten pelikavereiden kanssa sovitut pelit tulee AVI:n ohjeistukseen perustuen perua tai siirtää. Pelivuoron voi peruuttaa play.fi:n asiakkuudesta kohdasta “omat varaukset”.

Vakiovuoro tulkitaan yksityiskäytöksi, jossa pelaajalla on vakiintunut, tuttu pelikaveri. Ethän tule yksityiskäyttöön varatulle vuorolle sairaana tai flunssaoireisena. Halutessasi voit perua vakiovuorosi ajalla 28.12.2021-7.2.2022 ilman kuluja.

Hallilla tulee välttää kontakteja kaikkiin muihin henkilöihin ja noudattaa kasvomaski- ja hygieniaohjeistuksia.

Pyydämme pelaajia saapumaan hallille vain hieman ennen pelivuoron alkua ja välttämään turhaa oleskelua tiloissamme.

Sulkapallokentät on erotettu toisistaan korkeilla pressuilla. Kentille kuljetaan keskiosan kautta (tenniskentän puoleista reunaa pitkin) ja poistutaan pöytien ja tuolien puolelta. Välttäkää lähikontakteja!

Pukuhuoneet ja suihkut ovat suljettuina.

Pelikentille voi siirtyä vasta kun edelliset pelaajat ovat poistuneet alueelta.

Peilisalin ryhmäkoko on maksimissaan 12 henkeä + ohjaaja.

Aula- ja kulkutiloissa tulee noudattaa riittäviä etäisyyksiä.

Toimitaan vastuullisesti ja pelataan turvallisesti. Kiitos hyvästä yhteistyöstä!

LUE MYÖS HALLIETIKETTI TÄSTÄ!